Northern lights

Viime yön geomagneettinen myrsky ylsi tänne asti. Illalla 9-10 aikaan Lappiksen rannassa oli suurta juhlan tuntua, kun porukka saapui ihastelemaan revontulia. Minun suureksi hämmästyksekseni niitä tosiaan oli, mutta kaupungin valosaaste himmensi ne todella (lue: lähes olemattoman) vaisuiksi. Japanilaisten puheiden perusteella paras ominaisuus suomalaisuudessa taitaa olla se, että revontulia pääsee näkemään useamminkin. Kämppäkaverin mukaan olen todella lucky. Ainahan ne sykähdyttävät, mutta eiliset olivat kyllä niin säälittävät, että en kovin kauan jaksanut vahvempia ja kauniimpia odotella. Ja koska itsekin aina vaikutun, on helppo ymmärtää, että vielä maagisempia revontulet ovat niille, jotka ovat nähneet niitä  aikaisemmin vain kuvista. Yksi kämppäkavereista kavereineen päätti puoli 10 aikaan lähteä tunnin matkan päähän Uppsalaan, koska joku kaverin kaveri lähetteli sieltä kuvaviestejä upeista revontulista.

Alkuillan vaisuista revontulista huolimatta, meininki oli mitä parhain. Rannassa piisasi runsaasti erittäin innokasta ja vähän varovaisemmin innostunutta (minä mm.) porukkaa. Onnistuneiden kuvien ottaminen vaisuista liekeistä taivaalla oli lähes epätoivoista, enkä itse jaksanut edes yrittää.  Osa porukasta kuitenkin halusi saada todisteen näkemästään, mutta tuskin ainakaan kovin hyvin onnistuivat. Meinasi naurattaa, kun kännyköiden salamavalot räpsyivät kohti taivasta. Läheisessä metsässä äänistä päätellen pojat säikyttelivät tyttöjä. Huudoista ja kirkaisuista innostuneina ikkunat aukenivat rantaa lähinnä olevassa talossa ja joku vastasi metsän huutoon trumpettifanfaarillaan. No, tästä puolestaan innostui vastakkaisen talon puhaltaja, joka myös avasi ikkunansa ja melkoisen älämölön saivat yhdessä aikaan torvillaan.