Det finns ingen säng i mitt rum!

Toivon totisesti, että muuttaessani takaisin Suomeen on jo kevät ja kaikki hiekotuskivet on kerätty pois viimeisintäkin kiveä myöten. Nimittäin 20 kilon painoisen matkalaukun raahaaminen vastaa vähintäänkin kaksinkertaista painoa, jos ja kun yhdessäkin renkaassa on kivi.

Ensimmäisenä sisään tullesani kiinnitin huomiota järjettömään pölyn määrään käytävillä. Kun viimein pääsin perille huoneeseeni, oli vastassa vielä vähemmän miellyttävä yllätys: huoneessa ei ollut sänkyä! Hetken säädin tilannetta, laitoin puuteviestiä yliopistolle, yritin soittaa huoltomiehelle ja lopulta kävelin vielä takaisin yliopistolle (800 metriä on tosiaan lyhyt matka ilman matkalaukkua). Help Deskin mies sitten kuullessaan tilanteen vakavuuden alkoi soitella eteenpäin ("Hon säger det finns ingen säng i sitt rum. Jo, hon se väldigt oroligt ut...") ja kävi ilmi, että viestini oli jo vastaanotettu ja sängyn hankinta meneillään.

Palasin takaisin kämpälle ja ajankulukseni huseerasin käytävässä, keittiössä ja oleskeluhuoneessa. Tilat olivat siisteysasteeltaan sillä tavalla kohtuulliset, että pääemäntäystäväni E ja N eivät kykenisi siellä asumaan, mutta minä selviän ja toisaalta tilanne on huomattavasti puhtoisempi mitä HM:n asuntolassa Kaunasissa. Pienellä pöytien, kaappien ja lieden luutuamisella ja lattioiden lakaisulla sain esille ihan kivan keittiön, joskin sisäkengät ovat pakolliset jatkossakin.

Suurin osa oleskelutilassa lojuvista romuista osoittautui entisten asukkaiden jättämiksi tavaroiksi, joista osa oli varsin käyttökelpoisia. Sain luvan ottaa kaiken tarvitsemani ja otinkin itselleni maton, lampun, suihkuverhon, sisäkengät, alulakanoita ja pyyhkeen. Pääsen huomenna ulos Ikeapainajaisesta muutamaa kymmentä(/sataa) minuuttia aikaisemmin. Kiitos siitä!

Sängyn saapumisen ja asentamisen jälkeen siirryin sisustamaan huonettani. Tavaroita purkaessa ja paikoilleen asetellessa huvittuneena huomasin katsovani hetki hetkeltä suopeammin huonettani. Oven maalirepeämät voin peittää julisteella, puuttuvan peilin kohdalle voin laittaa valokuvia. Vaatekaapit ovat hajustaan huolimatta sympaattiset, pölyinen matto on samanlainen kuin Lontoossa ja vaikka verhotanko onkin hieman notkolla, verhot ovat kuitenkin valkoiset. Lattioiden moppaus ja maton tamppaus huomenna edistävät suhdettamme vielä valtavasti. 

Ehdin tapaamaan vasta yhden asuintoverini, mutta ainakin hänen perusteellaan voin odottaa tulevia viikkoja hyvillä mielin. Kuulemma aina sunnuntai-iltaisin tehdään ruokaa yhdessä ja mieluusti useamminkin vietetään aikaa oleskelutiloissa. 

Jag ska flytta!

Tukholman asuntotilanne ylipäätään on erittäin haastava eikä yliopistokaan takaa majoitusta kaikille vaihto-oppilaille. Ensimmäisenä listalta pudotetaan muista pohjoismaista tulevat opiskelijat. En siis loppujen lopuksi saanut edes hakea majoitukseen. Minä onneksi löysin asunnon jo hyvissä ajoin Facebookin kautta. Asunto on kiva, huone iso, vuokra halpa ja vuokraemäntä todella ihana. Asunnossa on oikeastaan vain yksi haittapuoli, joka nyt parin viikon jälkeen tuntuu melkein sietämättömän suurelta. Nimittäin sijainti 25 minuutin junamatkan päässä keskustasta ja 50 minuutin päässä yliopistolta! Lisäksi kaupungin laidalla tapahtumat ovat aika harvassa ja olen tuntenut pienoista yksinäisyyttä ja sosiaalisten suhteiden puutetta täällä. Siispä kun yliopiston majoitustoimistoata otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että lukuisten peruutusten takia huoneita on vielä vapaana, päätin hakea asuntoa yliopiston opiskelija-asunnoista. Onnekseni sain asunnon ja lauantaista lähtien "omistan" huoneen ja kylpyhuoneen itsekseni sekä jaan keittiön 9-11 muun opiskelijan kanssa!

Opiskelijasolu sinällään onkin sitten aivan oma kokemuksensa. Asuminen useamman uuden, vieraan, tuntemattoman ja erilaisesta kulttuurista tulevan nuoren kanssa ei voi olla pelkästään ihanaa tai kamalaa, Tänään Student Unionin oli tarkoitus järjestää mäenlaskutapahtuma kansainvälisille opiskelijoille, mutta viime yön sade sulatti loputkin lumet. Mäenlasku korvattiin kahvittelulla. Ilokseni huomasin olevani kahvilla jo neljättä tuntia. Mukavia ihmisiä ja mielenkiintoisia puheenaiheita. Monet heistä asuvat samassa opiskelijakylässä, joten tunnen jo joitakin etukäteen. Kahvitellessa puhuimme myös soluasumisesta. Toiset joutuvat siivoamaan likaista keittiötä, toiset tekevät porukalla viikottain yhdesssä ruokaa. Toivon pääseväni osalliseksi jälkimmäisestä mutta uskon, että monista einiinmukavista- asioistakin selviää asenteella. Tällä hetkellä suuria positiivisia muuttoon houkuttelevia seikkoja ovat 10 min. kävelymatka koululle, puolet lyhyempi matka keskustaan sekä mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen. Toivon kovasti, että erilaisten ihmisten seurassa voin itsekin olla rohkeasti omalla tavallani erilainen. Sekään ei haittaisi, jos samaan soluun sattuisi ruotsalaisia, ettei menisi aivan englanniksi koko kevät.

Harvoin muuttaminen tapahtuu niin vaivattomasti kuin (toivottavasti) minulla tällä kertaa.Tänään pakkasin puolessa tunnissa tavarani. Huomenna raahaan(kirjaimellisesti johtuen hiekotetuista teistä) jättiläismatkalaukkuni ensin yliopistolle, jossa allekirjoitan vuokrasopimuksen ja haen avaimet. Tämän jälkeen raahaan matkalaukkuni asuntolalle. Tulen kuitenkin vielä yhdeksi yöksi takaisin nykyiseen majapaikkaani, koska soluhuoneestani puuttuu monia varsin olleellisia asioita. Lauantaiaamuna suuntaan kohti Ikeaa ostamaan kaiken välttämättömän, kuten tyynyn, peiton, lakanat, pyyhkeet ja kenties ruokailuvälineetkin.

Olen jo kerran aikaisemmin asunut alivuokralla (10 kk Lontoossa ja 2 viikkoa täällä ovat osoittaneet, että tämä on erittäin mukava tapa asua ja tutustua ihmisiin), joten lauantaista lähtien uusi asumisenmuotokokeilu alkakoon!

Tarkoituksista

Olen vielä hieman epävarma tästä blogista. Tai oikeastaan sen julkisuudesta. Näen tilastoista, montako kertaa blogissani on vierailtu: esimeksiksi eilen 18 kertaa ja tänään seitsemän kertaa. Hyvin todennäköisesti kaikki 18 ovat olleet perheenjäseniäni, ystäviäni, sukulaisiani, tuttaviani tai naapureitani, mutta joukkoon voi mahtua myös minulle aivan tuntemattomia ihmisiä. Tämä ajatus naputtaa takaraivossa aina tekstejä kirjoittaessani. Hyvä, että naputtaa, koska sillä on valtava merkitys siihen, mitä voin tänne kirjoittaa, ja mitä haluan kirjoittaa. Tosin se asettaa myös (turhia?) paineita kirjoittamiselle, tätä tekstiä olen kirjoittanut ja muokannut jo toista tuntia.

Blogillani on kolme tarkoitusta joihin kaikkiin liittyy omat ongelmansa. Ensinnäkin se on raportti vaihtojaksostani Tukholman yliopistossa. Tässä tarkoituksessa riittäisi, että kirjoitan blogiini käytännön asioista koulussa ja vapaa-ajalla, millaisia kursseja suoritan, miten hankin asunnon, paljonko ruoka maksaa, miten joukkoliikenne toimii jne.  Blogin toinen tarkoitus on kertoa teille tutut ja turvalliset kokemuksistani "kaukana poissa kotoa". Mikä puolestaan on hassua siksi, että oikean elämän ei kuulu olla sitä, että minä kerroin muille kuulumisistani mitä ja muiden kuuluu olla hiljaa tai mieluusti tietenkin kehua ja kommentoida tekemisiäni. Kolmannessa tarkoituksessa se on päiväkirja itselleni (toivottavasti) merkityksellisestä ja mieleenpainuvasta ajanjaksosta elämässäni. Tämä taas sotii koko oma, yksityinen ja salainen päiväkirja- ajatusta vastaan.

Tästä päivästä voisin kirjoittaa seuraavaksi. Heräsin kohtalaisen aikaisin, söin aamupalan, otin eilen illalla leipomani tuliaiskorvapuustit mukaani ja hyppäsin junaan. Kyläilin tuttavaperheeni luona kunnes tulin takaisin kotiin. Illalla kävin vielä kävelyllä ja sitten kirjoitin tämän. Elämä ja totuus fiksusti faktoina tapahtumajärjestyksessä ja se siitä. Mutta ketä se kiinnostaa? No, minua ei kiinnosta kirjoittaa sitä. Jos kiinnostaisi, kirjottaisin vaihtoraporttini Wordissa ja palauttaisin sen sähköpostitse vaihtokoordinaattorilleni jakson loputtua.

Joten jatkossa tasapainoilen blogini tarkoitusten ja julkisuuden välimaastossa. Nimiä ja kuvia en julkaise ilman ihmisten lupaa ja esimerkiksi vuokraemäntäni tulee täällä aina olemaan vuokraemäntä tai hyresvärdinna, vaikka sinutteluväleissä olemmekin. Vaikka en mitään ällistyttävän hienoja valokuvia ottaisikaan, haluan ne silti pitää ominani. Siinä tapauksessa, että joku viitsisi nähdä vesileiman poismuokkaamisen vaivan, en jaksa välittää. Monia asioita viestin rivien välistä ja toivon, että te tutut ja turvalliset osaatte ne sieltä lukea. Varmasti on myös asioita, joita haluan jakaa hieman syvempää ja onneksi sekin onnistuu ihmeellisessä internetissä, mutta pienemmissä piireissä. Tosipaikan tullen soitan tietysti äidille.

Tämä päivä, versio 2. Edelleen totuus, mutta sievempi. Sellainen, jonka haluan muistaa. 

Ihania kohtaamisia.

Tapasin lontoonperhettäni. Viime kerrasta ehti kulua vain reilu kuukausi, näin tiiviiseen tahtiin tottuisin mielelläni. Pienten poikien poski omaa poskea vasten oli kuin olisi sydäntä silitelty. Isompien tyttöjen ilo sisään tullessa tuntui yhtä ihanalta. Tutulta ja turvalliselta tuntui yhdessä häärätä keittiössä ja käydä kaupassa. Voi tuntea olonsa hyvällä tavalla tärkeäksi kun on ainoa, joka kelpaa työntämään rattaita. Sopimuksemme mukaan aikaisempi englanti vaihtui tällä kerralla ruotsin kieleen. Världens lyckligaste tjej olin kun lukion jälkeen pääsin heidän perheeseensä au pairiksi. Edelleen tuntuivat "omalta". 

Pieni (suuri) pettymys.

Oli olemassa pienen pieni mahdollisuus, että olisin voinut päästä lontoonperheeni asuntoon vuokralaiseksi. Iskän sanoin se olisi ollut sama kuin olisi muuttanut Lontoossa Plumsteadista Kensingtoniin. Ihana asunto ja asuinaluekin suorastaan häikäisevä. Eniten asiassa kirvelee asunnon sijainti parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä yliopistolta. Tällä hetkellä matkaan kuluu junalla ja metrolla 50 minuuttia. Ratkaiseva suuri mutta oli taloyhtiö, joka kieltää asunnon vuokraamisen. Tämä on hyvin yleistä Ruotsissa, pahimmillaan asunnon vuokraamisesta ilman lupaa voi seurata jopa häätö (omistusasunnosta!).Vaikka vastaus olikin kielteinen, lämmittää suuresti mieltä, että lontoonperheeni yritti ja kysyi erityislupaa. Lisäksi on hyvä muistaa, että viihdyin vallan mainiosti Plumsteadissa. Miksipä en sitten täälläkin, Tukholman reunalla. Tänään sisustin huoneeni lopullisesti ja asetuin taloksi.

Parhain päin.

Illalla lähdin vielä kävelemään kirjaimellisesti kaupungin reunalle. Meiltä vähän matkan päässä on aukea "puisto", jossa puronvartta ja reunoja kiertää monien reippailijoiden kulkema polku. Otin mukaan oikein taskulampun, mutta emme näköjään asu niin maalla, etteivät kaupungin lähiöiden valot heijastuisi taivaalle sopivaksi valaistukseksi sille, joka hieman katkerana asuu kaukana keskustasta. Yksin pellolla ehtii ajattelemaan. Päätin tulla siihen tulokseen, että elämää kannattaa katsella "parhain päin"-lasien läpi.

Tillräckligt bra

"De barn som utvecklas och trivs, som vet vad de känner, som kan uttrycka det de känner och få sina upplevelser bekräftade - vare sig de är glada, rädda eller arga - och som kan använda de resurser som de har, det är barn som får "tillräckligt bra" omsorg."

Tänään olen lukenut "riittävän hyvästä" vanhemmuudesta ja huolenpidosta ja ilahtunut ymmärryksestäni sekä tekstin kieltä että sisältöä kohtaan.

Päässyt ilmaiselle, kahden tunnin kiertoajelulle Tukholmaan ja kuullut ja nähnyt monia mielettömän mielenkiintoisia juttuja.

Lämmittänyt paikalliseen tapaan ruokansa mikrossa yliopistolla. Täällä tosiaan on käytäviä ja nurkkauksia, joissa on mikroja rivissä. Ruotsissa ei ole vastaavanlaista ateriatukea opiskelijoille mitä meillä Suomessa on. Kun kukaan ei mieti hyvää ateriakokonaisuutta ja tarvittavia ravintoaineita valmiiksi, täytyy itse pohtia ja punnita hieman tarkemmin,minkälaista ruokaa laittaa ja nauttii. Eilen onnistuin mielestäni kehuttavasti.

Tavannut muita vaihto-oppilaita, tuntenut turvallista ymmärrystä norjalaisen tytön kanssa. Sekoillut englannin kielen sanoissa ja tuntenut suurta hämmennystä kadonneesta kielitaidosta. Viikon tehohoito ruotsin kielen kuuntelussa, lukemisessa, kirjoittamisessa ja puhumisessa alkaa vaikuttaa. Mikä ennen oli bullying on nykyään mobbning. Kolminkertainen Jippii!

Miettinyt tutustumistani ihmisiin. Kokenut pientä ulkopuolisuuden tunnetta, kun muut vaihto-oppilaat ovat jakaneet edellisen illan Welcoming Party- kokemuksiaan. Asettanut tavoitteekseni aktivoitua ja luoda ihmissuhteita. Kai se on mahdollista muuallakin kuin yökerhoissa?

Tack så hemskt mycket

Pariisi, huhtikuu 2013

Tukholma on siitä ihan tavallinen suurkaupunki, että sen kaduilla asuu aivan liian monta ihmistä ilman kotia, työtä, ravintoa ja henkilötunnusta. Kioskien ovilla, alikulkusilloilla, metroasemilla, junissa, yliopiston kampuksella, kaikkialta löytyy ihmisiä, joiden ainoa vaihtoehto on kerjääminen. Osa heistä on siirtolaisia, mutta löytyy joukosta Matteja ja Mickejä, jotka ovat kylttiensä mukaan svensk och hemlös.

 Junassa nuori nainen kulki vaunusta toiseen, aina ovella nöyrästi pyysi apua. Vaikutuin tukholmalaisista. Toisin kuin missään aiemmin kokemassani suurkaupungissa, täällä ihmiset auttavat. Tyylikkäät ja tavalliset, rikkaat ja köyhemmät, vanhat ja nuoret, naiset ja miehet. Jokaisessa vaunussa oli muutama, joka antoi rahaa. Nainen kaivoi lompakostaan yhden ainoan kruunun kolikon ja hieman anteeksi pyydellen antoi sen kysyvälle, isä etsi rahaa tyttärelleen, jotta tämä voisi lahjoittaa sen eteenpäin, joku toivotti onnea. Tack så hemskt mycket, nuori nainen kiitti, niiasi ja jatkoi eteenpäin. Me muut, jotka emme antaneet, katsoimme pois. Kun hän oli mennyt ohitseni, uskalsin taas katsoa ja näin kuinka hermostuneesti hän pyöritteli käsiään ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Ja nöyrtyi taas uudelleen kysymään apua.

Nyöryytys. Olen muutaman päivän ajan miettinyt asiaa ja todennut,että se tunne se luultavasti ainakin minun kohdallani olisi ja kuitenkaan en osaa edes kuvitella sitä, miltä se oikeasti tuntuisi. Kun silmiesi korkeudella olisivat vain  ihmisten polvet ja takinliepeet, kun kukaan ei vastaisi vilkutuksiisi ja tervehdyksiisi, kun päät kääntyisivät torjuvasti toisaalle, kun aina joutuisit kohtaamaan ihmiset anellen ja kun aina saisit tuntea olevasi kuin kiusallinen roska seinän ja lattian välissä.

    

Juoksin tänään lähikauppaan ostamaan ruokakermaa lohikeittoon. Kerman lisäksi ostin patongin, jaoin sen kahtia ja annoin toisen puolikkaan kaupan ovella kyyhöttävälle naiselle ja toisen juna-aseman alikulkutunnelissa istuvalle miehelle. Maksoin patongista 8,95 kruunua eli noin euron. Tack så mycket, hymyt ja hyvä mieli olivat vähintäänkin kymmenen kertaa arvokkaampia. 

    

Myöhemmin tänään yliopistolla sanoin hej ja hymyilin. Jokaiselle en voi ostaa leipää tai antaa rahaa. Mutta jokaista voin katsoa silmiin ja hymyillä. Sillä voisinhan se olla myös minä, tai joku ystäväni. Mikään ei oikeuta minua olemaan huomioimatta ja kääntymään pois. Sillä minä en ole tehnyt yhtään

mitään sen kaiken hyvän eteen, jota olen elämässäni saanut. Sen hyvän,jota jopa yltäkylläisyydeksi kutsutaan.

Tack så hemskt mycket. 

Får jag försöka med min svenska först?

Ensimmäinen oikea koulupäivä takana. Kurssin nimi on  Att möta barn i svåra livssituationer, ja laajuus 7,5 hp eli op. Kurssi koostuu seminaareista (joissa tehdään ryhmätöitä) sekä luennoista, arvostelussa huomioidaan aktiivisuus ryhmässä sekä hemtenta eli 3-5 sivua pitkä essee. Kurssikirjallisuuslista on huolestuttavan pitkä, lähemmäs 15 kirjaa/tekstiä/artikkelia. Suurin ongelma on itse asiassa juurikin kirjallisuus, sillä yliopiston kirjastolla on säälittävän vähän kurssikirjoja tarjolla. Yhden kirjan löysin hyllystä, muiden osalta olen jonossa, ja tuskinpa ehdin saada kirjoja ennen kuin ne pitäisi olla luettuina. Saas nähdä, millaista sompailua tässä vielä tarvitaan nettikirppareiden ja ryhmäläisten kanssa. Seminaarissa ymmärsin yllättävän hyvin kaiken oleellisen, mutta yhteiseen keskusteluun en vielä oiken ehdi. Useimmiten  ymmärrän esitetyn kysymyksen, mutta joku ehtii vastata siihen ennen kuin olen edes ehtinyt aloittaa lauseenmuodostusta mielessäni.

Kävin maksamassa Stockholms universitets studentkår- eli oppilaskuntamaksun. Kysyin, että voimmeko kokeilla ensin ruotsin kielellä ja hyvinhän se sujui. Lopuksi sain oikein kehuja kielitaidostani. Se,jos mikä, lämmitti, sillä itsetuntoni ruotsinkielen puhujana tarvitsee paljon silittelyä ja myönteisiä kokemuksia.

Koulun käynti täällä on aika lailla erilaista. Jyväskylässä olin "koulussa" eli luennoilla ja demoilla aamukasista vähintään neljään ja parhaimmillaan kuuteen joka ikisenä arkipäivänä. Täällä ensi viikon lukujärjestyksessä on tasan yksi merkintä: Föreläsning på onsdag klockan 10.30. Toki sitä varten täytyy lukea kaksi artikkelia, mutta silti! Täytyy ihan keksimällä keksiä tekemistä itselleni. Turisteilun, kirjaston  ja urheilun lisäksi voisin osallistua joiinkin vaihtaririentoihin, mutta ainakin menossa olevan Orientation Weekin ohjelma on hyvin juomapainotteista.

Tänään olin ensimmäistä kertaa ruuhka-aikana liikenteessä. Silmissä vilisi vastaantulevat ihmiset, kun vaihdoin T-Centralissa metrosta lähijunaan. Tuli hassu, tuttu ja vähän myös kotoisa olo: "ihan niin kuin Lontoossa." Eipä silti, julkinen liikenne on pelkästään välttämätön paha, Jyväskylän yksi ehdottomista parhaista puolista on lyhyet välimatkat.

Tämän ajatuksen voisin ottaa voimalauseekseni tulevina heikkoina hetkinä, joita todennäköisesti tulee mm. ainakin julkisessa liikenteessä. Bara att det är på engelska och jag har kommit till Stockholm att lära mig svenska...

Omat joukot

Omieni joukossa. Sekä eilen lauantaina että tänään täällä on seurat. Eilen illalla kokonnuttiin Marian kirkkoon nuorten keskusteluiltaan. Sen päätteeksi jatkettiin iltakylään, jossa Tukholman ruotsinsuomalaiset nuoret kävivät keskustelua huvittavan sekakielisesti. Kun normaaliin iltakyläaikaan puolen yön kieppeillä kävelin juna-asemalle ja lähdin takaisin kohti Väsbytä, oli tosi hyvä mieli. Näiden ihmisten kanssa haluan täällä aikaani viettää.

Tänään sunnuntaina seurat olivat Tukholman suomalaisella kirkolla Gamla Stanissa.  Finska Kyrkan sijaitsee aivan kuninkaanlinnan nurkalla ja seurojen jälkeen kävimme uppsalan opiskelijoiden kanssa kahvilla ja kiertelemässä Gamla Stanin kapeilla kujilla sekä vilkuttelemassa kuninkaan linnan edustalla. En jaksanut kantaa kameraa mukanani, mutta tässä asiassa on reipastuttava. Koko nätti kaupunki suorastaan huutaa päästäkseen valokuvattavaksi!

Huomenna alkavat koulu ja opiskelu. Det ska vara spännande och kul!

Hej ni alla!

Första dagen i Stockholm. Sää: pilvistä ja harmaata, +4 astetta ja olematon lumi sulaa hetkessä kokonaan pois. "Sinnekö jäit, talvi?"

"Kamala lähteä, mutta mukava mennä" - ajatuksella lähdin kotoa. Turvallista oli kuitenkin tulla, kun vuokranantaja tuli lentokentälle vastaan. Kajaanilaiset naiset ovat näköjään lähteneet maailmalle, kun sekä Lontoon että Tukholman vuokranantajani ovat sieltä lähtöisin. Mukavia ja kultaisia naisia molemmat.

Vähän on hölmö olo päivän vanhana tukholmalaisena. Muutamassa tunnissa aivan uudessa ympäristössä aivan uusien ihmisten keskellä. Kävellessäni kauppaan tajusin, ettei minulla ole harmainta aavistustakaan siitä, minkä nimisiä ruokakaupat ovat Ruotsissa. Enpä tiedä paljon muustakaan.

Pääsin heti myös kieliepämukavuusalueelle. Enemmän ymmärrän kuin puhun ja siltikään en läheskään kaikkea. Kaupan kassalla tuli pieni kömmähdys, kun en heti ymmärtänyt myyjää ja otin kortin pois lukijasta, vaikka olisi pitänyt painaa nappia vielä toisen kerran (ei meillä Suomessa...).
Täältä tullaan kielikylvyt ja -kurssit!

"Villasukka lähimmäiselle 2015"- projektin osa 1 Tuliaisvillasukat. Tukholman  pitkien välimatkojen ja tulevien lukuisten julkisissa vietettävien tuntien aikana aion antaa puikkojen heilua.

Sanakirja, kouluvihko, villasukkakirja, päiväkirja ja juoksukirja. Tiivistävät aika kattavasti odotukseni tästä keväästä. Mielellään vielä ihmissuhteita ja valokuvaamista koulun, kielen opiskelun, käsitöiden ja urheilun lisäksi niin on, mitä kirjoittaa päiväkirjaan.