tiistai 19. toukokuuta 2015

loppu

Eilen oli minun viimeinen seminaarini Tukholman yliopistossa ja kyllähän vaihtojakso ja kielenopiskelu jollain tavalla huipentui, kun pidimme parini kanssa esitelmän ja saimme kaikista osa-alueista pelkkää kiitosta (minun mielestäni vähän turhankin helposti). Onhan se aika uskomatonta löytää itsensä puhumasta luokan edessä ruotsiksi 10 minuutin ajan! Hyvä minä! Koulu on siis loppunut, mutta kesäloman alkaminen on vielä hieman epäselvää, pohdin kuumeisesti, jaksaisinko tehdä kurssin loppuun. Vähän kyllä kutkuttaisi, kun keksin eilen illalla aiheenkin, mistä voisin kirjoittaa.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet ihan siivillä. Luteista huolimatta olen tosissani nauttinut täällä olostani. Toissa viikonloppuna tuli Sanni ja voi kun meillä oli kivaa! Ehdittiin neljän päivän aikana mm. seurata Tough Viking- tapahtumaa Hagaparkissa, shoppailla, koluta kaupungin kauniita katuja ja kujia, syödä jäätelöä, nauttia auringosta, lenkkeillä ja syödä hyvin ja hyvässä seurassa. Saatiin kutsu Marian kämpän lauantai-illan middagille ja sunnuntaina tehtiin dinneriä minun meidän kämpällä.








Vaihtojakso on autamattomasti ohitse, tänään pakkaan kaikki kamat pesukoneen kautta matkalaukkuun, syödään lähtökakkua kämpällä ja huomenna suuntaan kohti kotia. Fiilikset ovat aikalailla kaksijakoiset. Harmittaa, etten hakenut koko lukuvuoden vaihtoon, kevät on mennyt liian nopeasti. Juuri kun kieli sujuu ja kaupunki tuntuu kotoisalta, on lähdettävä. Ihaninta maailmassa on kuitenkin päästä kotiin, kesälomalle, Siikkikselle ja Suomeen mutta samalla 

lauantai 9. toukokuuta 2015

First world problem


Kyllä, se on just SE. Jokaisen matkalaisen ja soluasujan painajainen: LU-DE, eli lutikka. Maanantaina tulevat myrkyttäjät ja sitä ennen pitäisi pestä kaikki. Ihan kaikki. En meinaa kestää.

Ruotsinkielinen Wikipedia varoittaa vägglössin aiheuttavan psyykkisiä vaivoja. Unettomuus ja stressi ovat yleisiä vaivoja ja monen on vaikea vielä pitkän ajan jälkeenkin uskoa, että lutikat ovat poissa. Haamukutinaakin saattaa ilmetä. Eivät kyllä ole kaukana nämäkään ajatukset.

Onneksi tuli Sanni ja muuta ajateltavaa viikonloppuloman merkeissä ja onneksi Tukholman ystävällisiltä ihmisiltä löytyi huone, jonne majoittautua, mun huone kun ei ole kovin turvallinen. Totisesti toivon, että te aiemmat vieraat ette ole ottaneet ylimääräisiä matkalaisia mukaanne.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Stockholm Stadion


#fromwhereilay 

Kävin eilen juoksemassa 45 minuutin testijuoksun Tukholman olympiastadionilla. Paikka on hieno ja juokseminenkin kulki, mutta juoksijaidentiteettini joutui samalla pienoiseen kriisiin. Radalla juokseminen kun tuntuu jotenkin aika totiselta touhulta. Missä välissä minusta on tullut juoksija, joka vetää maksimiharjoituksia Tukholman olympiastadionilla "oikeiden urheilijoiden" ja Tukholman maratonin juoksukoululaisten seassa?

tiistai 5. toukokuuta 2015

Minkäs sille mahtaa, jos kiinnostaa


Taisin nuolaista liian aikaisin. Nimittäin löysien viimeisten viikkojen osalta.  Olin ajatellut vain osallistua viimeisen kurssin seminaareihin ja luennoille ja jättää sen sitten Suomeen palaamisen yhteydessä kesken. Nyt en ole kuitenkaan enää ollenkaan niin varma, koska kiusaamiskurssi vaikuttaa aivan todella mielenkiintoiselta. Tulevien tuntien aiheita ovat mm. kiusaamisen eri selitysmallit, normit koulussa ja luokkahuoneilmasto. Tällä hetkellä luen, kirjaa, joka kertoo 4. luokkalaisten "suhdetyöstä" koulussa. Kurssista innostuneena ilmottauduin jo ryhmätyöhön, joka velvoittaa ja työllistää tämän ja ensi viikon ja koska se ei ole mikään pikkujuttu, voipi olla että jaksan painaa koko kurssinkin, jotta saan tästä kaikesta lystistä myös pisteitä.


No can do, sanoisi Ansso, joka lähti tänään takaisin Suomeen. Nyyh. Lopun ajat Tukholmassa ovat siis alkaneet. Kiitos, Ansso, oli ihanaa!

maanantai 4. toukokuuta 2015

Dag 4 - Kristianstad och Hässleholm




Viimeisenä päivänä tallustelimme hieman Kristianstadin keskustassa ja kävimme kahvilassa syömässä nyrkkiäkin suuremmat marenkit. Kyllä maalla on halpaa, pirtelöstä ja herkusta maksoin 45 kruunua, täällä Tukholmassa olen tyytyväinen jos saan alle 80 kruunun. Kristianstadista siirryimme Hässleholmiin odottelemaan paluujunaa Tukholmaan. Kolme kaupunkikävelypäivää olivat tehneet tehtävänsä ja jaksettiin lähinnä istua puiston penkillä ja nostaa naama kohti lämmittävää aurinkoa. 

Mahtava reissu, kylläpäs tykkäsin!

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Dag 3 - Ystad och Simrishamn










Ruotsin eteläisin kärki ja Ystadin kuuluisat hiekkarannat olivat matkamme aivan pakko nähdä- listalla. Sumuisessa säässä rantaa enemmän itseäni ilahduttivat kuitenkin enemmän rantaviivan leikkimökit, ihmisten rantavarastot. Söpöjä kuin irtokarkit kaupan hyllyllä. 




Ystadissa kierreltyämme ja lounastettuamme päätimme jatkaa Simrishamniin kahville. Ihan nolottaa, miten pääkaupunkilaisia meistä on tullut, kun ei mielen vieressäkään käynyt se, että sunnuntaisin kahvilat ovat joko kokonaan suljettuja tai menevät viimeistään neljästä kiinni. Sirmishamnin viehätys onneksi hieman lievensi nälkää ja väsyä ja turhautuneisuutta, kun ruokailu venähti lähes neljättä tuntia.  


Silloin, kun on loma ja varsinkin silloin, kun on nälkä, mennään kauppaan, ostetaan pakastepitsaa ja irtokarkkeja ja syödään niitä sitten hieman rähjäisessä majatalossa sydämen kyllyydestä aina ratkeamispisteeseen asti.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Dag 2 - Helsingborg och Landskrona



Skånetrafiken vastaa kaikesta julkisesta liikenteestä Skånen läänin alueella ja meneepä yksi junayhteys Tanskaankin asti. Turisti voi ostaa 72 tunnin lipun kohtuuhintaan ja reissata ympäri lääniä ristiin ja rastiin. Ja sitä todellakin tehtiin. Lundissa vietetyn päivän jälkeen ostettiin lippu ja loppuloman aikana ehdittiin käydä melkoisen monessa paikassa ja nähdä paljon maisemia niiden välilläkin. 

Tutustuminen uuteen paikkaan tapahtui aina samalla kaavalla. Yleensä juna- ja bussiaseman lähettyviltä löytyi Turistbyrån, josta haettiin kartta. Vähän aikaan sitä käänneltyämme ja taiteltuamme  suunnistimme kohti jotakin kartalta löytynyttä mielenkiintoiselta vaikuttavaa paikkaa.






Helsinborg. Lauantaiaamuna kirjauduttiin ulos hostellista, vietiin tavarat juna-aseman kaappiin säilöön ja junailtiin itsemme Helsinborgiin. Lund oli enemmän omaan makuuni kapeine kujineen ja vanhoine mataline taloineen, mutta Helsinborgin kiinalaisesta sai älyttömän hyvää ruokaa, kulturhuset juhli vuosipäiväänsä ja rannalta näimme Tanskan (sisäpiirivitsi, ei tarvitsekaan aueta).




Landskrona. Kaupungin ylpeydet Citadellet-linna 1500-luvulta sekä Ruotsin vanhin siirtolapuutarha-alue. Pienet, suloiset mökit ja mielettömät puutarhat tekivät kyllä vaikutuksen, suunniteltiin jo eläkepäiviä pienen mökin omistajina. 


Tiukille meni juna-aikataulujen kanssa, mutta ehdimme Lundissa hakea tavaramme ja jatkoimme vielä illaksi Kristianstadiin (lausutaan kaiken ruotsalaisenkin järjen vastaisesti krɪ'ɧansta) kohti seuraavaa yöpaikkaamme. Meinasi mennä jännittäväksi, kun hypättyämme bussista pois ei majapaikkaa löytynyt mistään. Vähän aikaa seisoimme erään maatilan pihalla ja mietimme, että menemmekö koputtamaan ovelle, mutta nettisukupolven tyttöinä viimeisillä akkuvarastoilla googletimme yöpaikkamme ja totesimme, että olimme noin puoli kilometriä liian pitkällä. Majatalon löydyttyä selvisi, että vuodevaatteet eivät kuuluneetkaan hintaan. Isäntäväestä ei tietenkään enää siihen aikaan illasta ollut tietoakaan ja tilannetta mietittiin sattumalta paikalla olleen suomalaisporukan kanssa, joilta lakanoiden lisäksi puuttui yksi sänky. Koko vandrarhemin toiminta tuntui kummalliselta, olimme saaneet ovikoodin sähköpostilla jo ennen huoneen varaamista, koodin keittiötaloon kertoi aulassa tietokoneella istuva poika  ja illan päätteeksi saimme lakanat naiselta, joka kuulemma asui asuntovaunussa pihan leirintäaluueella. Vessa ei ollut ehkä siisteimmästä päästä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, unta ei kauan tarvinnut odotella. 

Skåne dag 1 - Lund

Uudet ystävykset Kerttu ja Maria hyppäsivät torstaina iltapäivällä etelänjunaan. Edessä 5 päivää lomaa ja suuntana siis Skåne. Matkustimme Snälltågetilla, jonka lippuhinnat ovat nimensä mukaisesti kilttejä. Nuorisolipun saavat kaikki alle 25-vuotiaat, ja lähes 5 tunnin junamatka maksoi 170 kruunua. Ei todellakaan haittaisi, vaikka Vr vähän matkisi. .

Parasta lomassa: kaveri, kevät ja kamera. 

Kuvat puhukoot puolestaan. Ensimmäisenä varsinainen lomapäivä eli perjantai vietettiin Lundissa, hieman Jyväskylää pienemmässä, sympaattisessa yliopistokaupungissa. Päivän aikana otettiin kaupunki haltuun. Aktiivisuusmittariin kertyi reilu 14 kilometriä puistoja, kirkkoja, yliopiston rakennuksia kierrellessä ja kivaa kahvilaa etsiessä.

Valborg

Hyvää vappua itse kullekin säädylle! Eilen juhlittiin vappua kaveriporukalla, yhdessäolon lomassa grillattiin, poltettiin kokko ja saunottiin. Eipä ollut kiitollisuusitku kaukana kun pääsi oikeaan ja hyvään ulkosaunaan!

Elämässä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, mutta blogi on pysynyt hiljaisena. Oltiin viime viikonloppu Skånessa lomalla ja sieltä on paaaljooon (kuvien siirtäminen kesti reilut 20 min!) kuvia jaettavaksikin asti, mutta tämän viikon olen apinan raivolla kirjoittanut esseetä, joten lomapostaukset tulevat vähän jälkijunassa.