Ensimmäisenä sisään tullesani kiinnitin huomiota järjettömään pölyn määrään käytävillä. Kun viimein pääsin perille huoneeseeni, oli vastassa vielä vähemmän miellyttävä yllätys: huoneessa ei ollut sänkyä! Hetken säädin tilannetta, laitoin puuteviestiä yliopistolle, yritin soittaa huoltomiehelle ja lopulta kävelin vielä takaisin yliopistolle (800 metriä on tosiaan lyhyt matka ilman matkalaukkua). Help Deskin mies sitten kuullessaan tilanteen vakavuuden alkoi soitella eteenpäin ("Hon säger det finns ingen säng i sitt rum. Jo, hon se väldigt oroligt ut...") ja kävi ilmi, että viestini oli jo vastaanotettu ja sängyn hankinta meneillään.
Palasin takaisin kämpälle ja ajankulukseni huseerasin käytävässä, keittiössä ja oleskeluhuoneessa. Tilat olivat siisteysasteeltaan sillä tavalla kohtuulliset, että pääemäntäystäväni E ja N eivät kykenisi siellä asumaan, mutta minä selviän ja toisaalta tilanne on huomattavasti puhtoisempi mitä HM:n asuntolassa Kaunasissa. Pienellä pöytien, kaappien ja lieden luutuamisella ja lattioiden lakaisulla sain esille ihan kivan keittiön, joskin sisäkengät ovat pakolliset jatkossakin.
Suurin osa oleskelutilassa lojuvista romuista osoittautui entisten asukkaiden jättämiksi tavaroiksi, joista osa oli varsin käyttökelpoisia. Sain luvan ottaa kaiken tarvitsemani ja otinkin itselleni maton, lampun, suihkuverhon, sisäkengät, alulakanoita ja pyyhkeen. Pääsen huomenna ulos Ikeapainajaisesta muutamaa kymmentä(/sataa) minuuttia aikaisemmin. Kiitos siitä!
Sängyn saapumisen ja asentamisen jälkeen siirryin sisustamaan huonettani. Tavaroita purkaessa ja paikoilleen asetellessa huvittuneena huomasin katsovani hetki hetkeltä suopeammin huonettani. Oven maalirepeämät voin peittää julisteella, puuttuvan peilin kohdalle voin laittaa valokuvia. Vaatekaapit ovat hajustaan huolimatta sympaattiset, pölyinen matto on samanlainen kuin Lontoossa ja vaikka verhotanko onkin hieman notkolla, verhot ovat kuitenkin valkoiset. Lattioiden moppaus ja maton tamppaus huomenna edistävät suhdettamme vielä valtavasti.
Ehdin tapaamaan vasta yhden asuintoverini, mutta ainakin hänen perusteellaan voin odottaa tulevia viikkoja hyvillä mielin. Kuulemma aina sunnuntai-iltaisin tehdään ruokaa yhdessä ja mieluusti useamminkin vietetään aikaa oleskelutiloissa.
Tsemppiä Kepa! Jollain tapaa tunnen semmosta hassua sääliä sua kohtaan vaikka tiedän ettet sitä tartte. :D Tulee vaan niin mieleen jotenki liettuan ajat varsinki ku sulla on nyt soluasumisen ihanuudet ja kamaluudet tulossa sielä vastaan. Vaikka sielä tulee oleen kivaa nii mulla on vaan semmonen helpotus että olen jo taas "normaalielämässä" - se on kuitenkin aika kuormittavaa olla ulkomaalainen ja jotenkin ulkopuolinen - kunnes saat oman paikkasi porukassa. Koen ymmärtäväni sun fiiliksiä aika hyvin...
VastaaPoistaSiltä se nimenomaan tuntuu, "ei normaalielämältä". Jotenkin vähän epäuskottavaakin asua omassa pienessä purkissaan ja tietää, että yhden neliökilometrin alueella asuu monta tuhatta opiskelijaa ympäri maailmaa samanlaisissa omissa purkeissaan. Ja sitten menen kouluun ja luen, kuuntelen, puhun ja ennen kaikkea ymmärrän älytöntä kieltä nimeltä ruotsi. Ja ennen koulua ja sen jälkeen lenkkeilen,kiertelen kaupungilla ja käyn kaupassa jne. Ja vaikka onkin ihmisiä ympärillä ja ihmisiä, joiden kanssa jopa viettää aikaa niin siltikin on jollakin tapaa kokoajan vähän "yksin". Ja kiitos, en tarvitse hassua sääliäisi mutta kiva kun ajattelet mua! ;)
VastaaPoista