Tack så hemskt mycket

Pariisi, huhtikuu 2013

Tukholma on siitä ihan tavallinen suurkaupunki, että sen kaduilla asuu aivan liian monta ihmistä ilman kotia, työtä, ravintoa ja henkilötunnusta. Kioskien ovilla, alikulkusilloilla, metroasemilla, junissa, yliopiston kampuksella, kaikkialta löytyy ihmisiä, joiden ainoa vaihtoehto on kerjääminen. Osa heistä on siirtolaisia, mutta löytyy joukosta Matteja ja Mickejä, jotka ovat kylttiensä mukaan svensk och hemlös.

 Junassa nuori nainen kulki vaunusta toiseen, aina ovella nöyrästi pyysi apua. Vaikutuin tukholmalaisista. Toisin kuin missään aiemmin kokemassani suurkaupungissa, täällä ihmiset auttavat. Tyylikkäät ja tavalliset, rikkaat ja köyhemmät, vanhat ja nuoret, naiset ja miehet. Jokaisessa vaunussa oli muutama, joka antoi rahaa. Nainen kaivoi lompakostaan yhden ainoan kruunun kolikon ja hieman anteeksi pyydellen antoi sen kysyvälle, isä etsi rahaa tyttärelleen, jotta tämä voisi lahjoittaa sen eteenpäin, joku toivotti onnea. Tack så hemskt mycket, nuori nainen kiitti, niiasi ja jatkoi eteenpäin. Me muut, jotka emme antaneet, katsoimme pois. Kun hän oli mennyt ohitseni, uskalsin taas katsoa ja näin kuinka hermostuneesti hän pyöritteli käsiään ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Ja nöyrtyi taas uudelleen kysymään apua.

Nyöryytys. Olen muutaman päivän ajan miettinyt asiaa ja todennut,että se tunne se luultavasti ainakin minun kohdallani olisi ja kuitenkaan en osaa edes kuvitella sitä, miltä se oikeasti tuntuisi. Kun silmiesi korkeudella olisivat vain  ihmisten polvet ja takinliepeet, kun kukaan ei vastaisi vilkutuksiisi ja tervehdyksiisi, kun päät kääntyisivät torjuvasti toisaalle, kun aina joutuisit kohtaamaan ihmiset anellen ja kun aina saisit tuntea olevasi kuin kiusallinen roska seinän ja lattian välissä.

    

Juoksin tänään lähikauppaan ostamaan ruokakermaa lohikeittoon. Kerman lisäksi ostin patongin, jaoin sen kahtia ja annoin toisen puolikkaan kaupan ovella kyyhöttävälle naiselle ja toisen juna-aseman alikulkutunnelissa istuvalle miehelle. Maksoin patongista 8,95 kruunua eli noin euron. Tack så mycket, hymyt ja hyvä mieli olivat vähintäänkin kymmenen kertaa arvokkaampia. 

    

Myöhemmin tänään yliopistolla sanoin hej ja hymyilin. Jokaiselle en voi ostaa leipää tai antaa rahaa. Mutta jokaista voin katsoa silmiin ja hymyillä. Sillä voisinhan se olla myös minä, tai joku ystäväni. Mikään ei oikeuta minua olemaan huomioimatta ja kääntymään pois. Sillä minä en ole tehnyt yhtään

mitään sen kaiken hyvän eteen, jota olen elämässäni saanut. Sen hyvän,jota jopa yltäkylläisyydeksi kutsutaan.

Tack så hemskt mycket.